Ostin viimeksi Ruohonjuuressa käydessäni hernetempeä. Olen aiemminkin ostanut tempeä ja yllätyin, positiivisesti toki, kun kassa kysyi tarvitsisinko ohjeita tempen laittamiseen. 

IMG_1875.jpg

Itse pidän tempestä kovasti. Myös avainlippu tekee siitä houkuttelevan. Samoin pakkkauksen pitkä säilyvyys. Voit ostaa näitä useamman kerralla ja sitten kun mielesi tekee käyttää pois.
Nyt päätin tehdä siitä nopean kananmunasotkun opiskelijatyyliin. Avasin tempen, pakkauksessa ei ole nestettä joten se ei sotke paikkoja. Herneet ovat yhdessä kiinteästi ja tempe on helppo pilkkoa haluamansa kokoisiin paloihin ja osiin. 

Sitten tempe pannulle, oliiviöljyä kaveriksi ja odottamaan 'ruskistumista' ja lämpenemistä. 
Kananmunat rikoin sekaan ja sekoittelin kunnes oli kypsää. 
Maustoin hyppysellisellä suolaa, kaadoin lautaselle ja lisäsin kaveriksi hieman hong kongilaista chilikastiketta. 

d7d66066-0e2f-4981-8390-fe1508ec29ea-921

Tempen pehmeys pärjää mielestäni hyvin chilin kanssa, näin chiliin huonosti tottuneessa suussa.
Ei mennyt kauaa kyllä tämän ruuan laittamisessa.

Hernetempen valmistajan sivuilla sanotaan että se sopisi pitsaan täytteeksi. Seuraavaksi aion kokkailla hernetempe pitsaa. 

Ps. Pelottavaa laittaa tänne kuva itse laittamasta ruuasta.